25 huhtikuuta, 2017

Terveisiä Unkarista!


Heippa,

Terkkuja teille aurinkoisesta, mutta hieman tuulisesta Unkarista! Seuraavat kaksi ja puoli kuukautta tulen viettämään täällä, joten ajattelin jakaa kanssanne miten arki Keski-Euroopassa pyörii terveellisistä elämäntavoista kiinnostuneen näkökulmasta.


Aloitetaan kuitenkin siitä, että miten päädyin tänne. Moni teistä jo tietää, että vaikka elämäni viimeiset kymmenen vuotta olen viettänytkin Suomessa, olen alun perin Unkarista kotoisin. Epäilemättä voin sanoa, että rakastan Suomea ja suomalaisia, mutta luonnollisesti välillä sieluni kaipaa paluuta juuriin. Pidempiaikaiseen oleskeluun vaikuttaa myös se fakta, että Suomen sääolosuhteet eivät ole maailman parhaita (no, ainakin tasaisesti sataa lunta joulukuusta toukokuuhun). :-) Onneksi sekä minä että mieheni pystymme hoitamaan työasioita myös Suomen ulkopuolella, joten huhtikuun alussa pakkasimme tavarat ja Fanni koiramme autoon, ja lähdimme Unkaria kohti.

Unkarissa meillä ei ole ns. kakkoskotia, vaan talo piti vuokrata. Asia kuulostaa helpommalta mitä se todellisuudessa oli. Haastetta aiheutti mm. oleskelumme pituus sekä koiran olemassaolo. Suomessa on luonnollista, että nelijalkaiset ystävämme asuvat saman katon alla kanssamme, mutta Unkarissa asiaan suhtaudutaan edelleen yllättävän vanhanaikaisesti. Vastaus on joko heti kielteinen tai koira pääsisi pelkästään talon pihalle asumaan, tai hyvin tuoreen kokemuksen mukaan siitä veloitettaisiin yli tuhat euroa lisämaksu, koska "se varmasti tuhoaa jotakin asunnossa".

Pitkän etsiskelyn ja neuvottelun jälkeen löysimme kuitenkin ihanan talon metsän reunalta pieneltä paikkakunnalta Balaton-järveltä. Erilaisia vaellusreittejä lähtee heti nurkan takaa, joten peruskuntoa pystyy ylläpitämään erittäin nautinnollisella tavalla. Reiteiltä löytyy useita näköalatorneja, joista pääsee nauttimaan maisemia. Punkit ovat ikävä kyllä heränneet jo talviunistaan, joten päivittäisen metsälenkin jälkeen on syytä tarkistaa ettei "ylimääräisiä asukkaita" kuljettaisi kotiin.

Väliaikainen kotimme metsän reunalla. Ajotie talolle on niin kapea, että kahden auton kohdatessa ylämäkeä ajava joutuu peruuttamaan takaisin. Hyvin on mennyt tähän asti, koska kohtaamishetkellä olen aina ollut se, joka ajaa alamäkeä. :-)

Olemme siis asettautuneet ja hieman erilainen arki on lähtenyt rullaamaan. Seuraavassa blogitekstissä kirjoitan teille herrasmies Robertista, joka ilmestyy meille joka päivä ja mieheni on siitä eniten innoissaan. Minkä takia? Pysykää kuulolla, niin selviää. ;-) 

- Vera -



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti