28 huhtikuuta, 2017

Mystinen Robert ja hänen roolinsa meidän hyvinvoinnissa


Heippa,

Viime blogipostauksessa tuli maininta herrasmies Robertista (kutsumanimi Robi). Robi tuo meidän elämäämme täällä Unkarissa iloa, energiaa ja vaihtelua. En halua pitää teitä tämän enempää jännityksessä, joten paljastan, että Robi kuljettaa meille päivittäin RUOKAA.



Sekä minä että mieheni tykkäämme kokata ja Suomessa harrastammekin ruoanlaittoa tasavertaisesti. Unkarin väliaikaisesta kodista löytyy puitteet yksinkertaisten annosten valmistusta varten, mutta esim. jääkaapin pienen koon vuoksi pitää miettiä mitä ostaa kaupasta ja minkä verran. Laajaa raaka-ainevarastoa emme siis pysty pitämään.  Onneksi Robi ja edustamansa yritys on pelastanut meidät täydelliseltä kuihtumiselta. :-) Vastaavaan ratkaisuun en ole pohjoisessa törmänny, joten ajattelin kirjoittaa teille siitä hieman laajemmin.

Kyseessä oleva firma toimii ympäri Unkaria täysin samalla periaatteella. Heillä on useita isoja ammattikeittiöitä/jakelukeskuksia, joissa valmistetaan annoksia viikottain vaihtuvan yhteisen ruokalistan mukaisesti. Ruokalista on todella laaja ja tarjoaa vaihtoehtoja moneen makuun. Listalta löytyy mm. perinteisiä unkarilaisia annoksia, Italian makuja, kasvisruokia, laktoosittomia sekä gluteenittomia annoksia, fitness-annoksia (hyvin proteiinipitoisia ja hiilihydraattimäärältään maltillisia), annoksia diabeetikoille tai vastasynnyttäneille äideille. Jokaisesta vaihtoehdosta lötytyy keittoja, pää- sekä jälkiruokia. Täysin vegaaniset ruoka-annokset puuttuvat tarjonnasta, mutta ehkä ajan myötä nekin löytyvät valikoimasta.

Ensimmäinen askel kohti täyttä vatsaa on se, että asiakas kurkkii edellisellä viikolla tulevan viikon listaa ja valitsee itselleen mieluisia annoksia. Tilauksen pystyy tekemään sekä netissä että listan mukana tulleen paperisen tilauslomakkeen avulla. Maksu tapahtuu pankkisiirrolla, pankkikortilla, käteisellä tai paikallisilla lounasseteleillä. Annoksia voi tilata niin monena päivänä viikossa kuin haluaa maanantaista perjantaihin. Itse teen niin, että perjantaisin tilaan neljä annosta, niin meillä on lounas myös lauantaille.


Viikon ruokalista. Vaihtoehtoja löytyy vielä brosyyrin toiseltakin puolelta.

Olette varmaan kiinnostuneita myös rahapolitiikasta. Annokset maksavat 2-4€ ja ovat asiallisen kokoisia. Viikkoannoksistamme kahdelle hengelle maksan keskimäärin 35-40€ ja se sisältää ainakin 12 erilaista ruokaa. Viimeisen kahden viikon aikana olemme törmänneet pääosin maukkaisiin annoksiin. Toki vähemmän maukkaitakin on mahtunut repertuaariin, mutta syömäkelvotonta ei ole ollut. Keskiarvo viiden pisteen asteikolla on ollut 3,75-4. Henkilökohtaisesti lounaasta en odotakaan mitään gourmet -elämystä. Tarkka insinöörimieheni pitää jo kerran tilatuista ruoista kirjaa, johon lisätään ruoan nimi, arvosana sekä muut huomiot, niin tulevaisuuden virheitä pystymme minimoimaan.

Selkeästi merkatut annokset ilmatiiveissä laatikoissa

Annokset saapuvat ilmatiiveissä laatikossa kylmänä kuljettajan kyydissä joka päivä kotiovelle. Niitä voi lämmittää helposti mikrossa samassa laatikossa tai voi panostaa hieman enemmän estetiikkaan laittamalla ne lautaselle. :-) Alla olevassa kuvassa on esimerkiksi minun tämän päivän annokseni. Grillattua kalaa täysjyväriisin ja porkkanan kera. Lisäsin vielä lautaselle salaatinlehtiä, omenan ja muutamia ilmakuivattuja tomaatteja. Arvosana 4.


Päivän annos

Minusta systeemi toimii erinomaisesti näin pienelläkin paikkakunnalla ja helpottaa älyttömän paljon arkea. Suomesta joiltakin paikkakunnilta löytyy Foodora ja Wolt jotka kuljettavat ravintola-annoksia kotiin, mutta se ei ole yhtä kustannustehokas vaihtoehto. Lisäksi taitaa olla suunnattu enemmän satunnaiseen käyttöön kuin perusarjen helpottajaksi.

Käyttäisin ilomielin vastaavaa myös Suomessa, joten ravintola-alan yrittäjät, tässä teille uusi bisnesidea!

Hyvää viikonloppua!

-Vera-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti