18 marraskuuta, 2016

Harmaiden päivien piristystä!

    Hei kaikille 😊

  Kyllä on ollut harmaa ja loskainen viikko. Ilokseni olen huomannut, kuinka paljon liikkuminen lisää pirteyttä ja jaksamista. Tämä viikko on otettu hieman kevyemmin salitreenien suhteen, sillä huomasin, että lihakset ovat olleet väsyneet. Keppijumppa avaa hyvin hartioiden seutua, joka helposti jumiutuu istumatyössä. Salilla treenatessa tulee todella hyvä olo, sillä siellä ei vain yksinkertaisesti onneksi pysty miettimään mitään ns. ylimääräistä, vaikkapa työasioita. Täytyy myöntää, että on ollut haasteellista kammeta itsensä lenkille, kun sataa ja on pimeää. Onneksi toinen koiristamme  on aina valmis lähtemään mukaani 😀 Ja niin sitä on ulkoilu, satoi tai paistoi, oli pakkasta tai leudompaa. Vaatetta vain sen mukaan päälle ja hyvä mieli on lenkin jälkeen kyllä taattu!

  Ensi viikolla ajattelin käydä salilla syvävenyttely- tunnilla. Kerron sitten millaista siellä oli. Olen asennoitunut niin, että kehonhuoltoon täytyy panostaa paljon. Tämän projektin lentävän alun jälkeen kaikki on nyt tasoittunut. Fyysisesti ja henkisestikin olo on mainio ja kaikki tuntuu olevan tasapainossa. Tämä on kyllä hyvän mielen treenausta! Ruokaesimerkit on maisteltu läpi ja kaikki maistuvat oikein hyviltä. On tullut "ahaa"-elämys sen suhteen, paljonko mitäkin tässä vaiheessa syödään ja kuinka useasti. Itseasiassa on ollut hyvinkin helppoa tehdä ruuat niin kotiin, kuin töihinkin. Eli rennoin mielin viikonlopun viettoon 😋

-Nina-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti